Vaihtamiseen hurahtaa. Lilyn vaihtoringin kautta olen tosiaan löytänyt uuden kodin pojan turvakaukalolle sekä haalarille. Jos olisi aikaa ja energiaa, voisin tunkea sinne puolet omaisuudestani. Juhannuksena kuitenkin vaihdettiin naapurin kanssa ja hieman isompaa tavaraa -ruokailuryhmiä. Meidän ruokailuryhmä ei oikeastaan tuntunut lainkaan meidän ruokailuryhmältä. Se oli edellisten asukkaiden tänne jättämä eikä lainkaan sellainen, jonka olisimme itse valinneet. Naapurissa sen sijaan majaili pöytä ja neljä kaunista Venetsia-tuolia, jotka omat vanhempani ovat sinne raahanneet jo vuosikymmeniä sitten jonkin uudemman setin tieltä pois. Juhannuskahveja juodessani kirosin pientä keittiönurkkausta ja valtavaa pöytää tuoleineen, johon sain ehdotuksen ruokailuryhmien vaihtamisesta päittäin. Ooooh, mahtava idea!
Nyt lapset saavat keikkua noilla kiikkerillä, mutta ah niin kauniilla, Venetsioilla kuten itse keikuin lapsena. Pöytälevy on ihanasti kulunut ja ajan kellastama patinoima. Kepoiset putkijalat sujahtavat pikkuruiseen keittiöömme kauniisti ja tuntuu kuin valo nyt oikein tulvisi sisään.
Kun asuinneliöitä on vähemmän kuin edellisessä kodissa, on vapauttavaa työntää suuret ja raskaat huonekalut uusiin koteihin. (Voi miksi niitä on pitänyt koskaan edes ostaa?!) Lahjoitin keväällä pois myös suuret kirjahyllyt sekä tv-tason. Sohvapöydän hyvästelin myös Juhannuksena, se tosin lähti vain säilytykseen isälleni kunnes löytää jostain rakastavan uuden kodin. Vielä kun joku kelpuuttaisi vanhan nojatuolimme ja saisin hakea veljeni varastosta kepeän (ja itse jousia myöten uudelleen verhoilemani) k-keinutuolin olkkariin kiikkumaan, alkaisi koti olla valmis olohuoneen ja keittiön kalustuksen suhteen.
Jospa asunnon kalustaminen olisi valmis joulukuussa, kun olemme asuneet tässä vuoden? Sitten voi ehkä päästä jo sisustamaan.
Kun kaikki on aina ihanasti rempallaan..
