Viikko ilman uutta ihastustani meni suhteellisen kivuttomasti, koska mulla oli kohtuu paljon kaikenlaista tekemistä. Tällä viikolla tekemistä on ollut vähemmän ja ikävä on kolkutellut vähän joka suunnasta. Jaksamatta märehtiä ikävässä olen koittanut pitää ajatukseni jossain muualla. Tästä seuraten olen saanut paljon sellaista aikaiseksi mitä en ole muuten saanut pitkään aikaan. Olen käynyt juoksemassa, olen lukenut kirjoja, olen siivonnut hullunlailla, laitoin jopa ruokaa ekaa kertaa kuukausiin, kutsuin oikein ystävänikin syömään.
Siivotessani törmäilin tietysti tavaroihin ja siitä heräsi ajatus. Vaikka mua toisinaan ahdistaakin ajatus kaikista tavaroista mitä omistan ja millä en todellakaan tee mitään, olen silti onnistunut haalimaan elämääni myös asioita, jotka saa mut oikeesti hyvälle tuulelle aina.
Esimerkiksi nää arkut, jotka joskus haalin huuto.netistä. Ne vaan on söpöjä, vaikkei niihin paljon tavaraa mahdukaan. Ne mahtuu söpösti sisäkkäin ja häpeäkseni voin myöntää ettei mulla ole hajuakaan mitä niiden sisällä on.
Tuota kattolamppua oon kuolannut jo iät ja ajat, mutten ole raaskinut sitä aiemmin ostaa. Lopulta sain sen sattuman kautta kun olimme äitini kanssa shoppailemassa vaatteita ja kun en löytänyt mitään kivoja vaatteita äitini osti mulle sitten tuon lampun. Taustalla näkyy myös tollanen pienempi ihanuus-lamppu, joka oli kirpparilöytö (niin ja muratin ostin eilen ja se ei oo vielä kerinny ruukkuun asti).
Tän korutelineen ostin Kodin1:stä, oon vaan maailman surkein käyttää koruja, mut silti noi linnut on vaan niin sulosia. Nii ja puut on kans kivoja.
Matto. Joo. Ikean kylppärin matto. Elämässä pitää vaan olla jotain pehmeetä (oikeesti toi on siis turkoosi).
Luis Royon elämää nähnyt juliste. Noi kehysetkin on joskus tippunu lattialle ja vähän vinksallaan, mut mä silti rakastan tota. Kovin moni vieras on myös aikojen saatossa ihmetelly et kuinka mä voin pitää tollasta taulua seinällä. Miksi ei?
Plussana pohjalla on mun äidin antama koru. Toi on sellanen raskausajan koru, joka helisee. Se roikkuu mulla ikkunalla ja mä niin odotan sitä päivää kun voin ripustaa sen kaulaani. Koen sen myös isona lahjana äidiltäni, joka ei oo koskaan ollu kauheen innoissaan ajatuksesta että mä lisääntyisin.