Joka kevät se hetki saapuu, lähes päivän tarkasti. Kun aurinko on korkealla, meri aukeaa, kadut ovat kuivat ja maa tuoksuu sammalelta ja märältä nurmikolta. Se hetki tulee rytinällä ja koko sydän tuntuu raskaalta, kun ei siedä tätä tilannetta enää hetkeäkään. Silloin se on pakko hoitaa heti, jotta voi avata ikkunan uudelle. Se hetki on KESÄTEKSTIILIEN VAIHTO. (Didn't see that one coming?)
Jos jotain olen oppinut äidiltäni, se on, että samoilla tekstiileillä ei yksinkertaisesti selviä vuodenajasta toiseen. Matot on vaihdettava, sängynpeitot, torkkupeitot, tyynynpäälliset ja joskus jopa verhot. Myös rakastamani pallovalot on vaihdettava valkoisista talvivaloista kesäisen leikkisiin väripallovaloihin. Kun kevät saapuu, se saapuu sellaisena valomerenä, että äkkiä kaikki talven turvalliset tekstiilit tuntuvat äärimmäisen raskailta ja tunkkaisilta. Ja se lisää ahdistusta, jos tilannetta ei heti hoida.
Tämän kesän tekstiilihankinnat ovat pieniä. Vaaleat pellavaverhot on saatava. Samoin rullakardiini, jotta asunnon saa edes hämäräksi. Lisäksi haluan uudet matot, koska viime kesän matot pilasin pesemällä ne pesukoneessa niin, että hullunkuriset värit levisivät toistensa päälle. Tyhmä ihminen, ajattelin. Tänä kesänä siivoan kirjahyllystäni pois turhat koriste-esineet, naulaan seinille pari taulua ja harkitsen luopumista isosta nojatuolistani. Pahaa tekee, mutta...se on liian raskas. Ehkä. Sitä päätöstä on mietittävä.
Kun olen hikihatussa rullannut raskaan talvimaton sykkyrälle, päätän kurkottaa tuolin päällä ottamaan pallovaloja alas. Nousen varpailleni ja silloin isovarpaastani kuuluu ikävä rusahdus. Ai niin, ajattelen huvittuneena kivun lävistäessä hetkellisesti koko kehoni. Unohdin jo, että se on edelleen rikki.