Tekstinsyöttö korjasi viestistäni sanan valitushetki sanaksi valituselin. Lähimmät ystäväni ovatkin jo asiasta tienneet, mutta kerron nyt luottamuksellisesti myös teille, että valituselimeni on tosi, tosi iso. Vaikka kaikkea muuta kompensoisinkin, sitä ei tarvitse. Uudenvuodenlupasin testata uusia asioita. Aloitin jo: Duodecimistä löytyy paljon uutta ja jännää koettavaksi. Uusista kokemuksistani inspiroituneena haluaisinkin sanoa tässä muutaman sanan. 1) AU. 2) ON SE NYT JUMALAUTA. 3) VOI MINUA. 4) KURJAA ON KAIKKI. Nyt kun tämä on sanottu, yritän jättää valituselimeni hetkeksi lepäämään.
Lähdetään sairasvuoteeni sijaan käymään ranskalaisessa tornissa. Tai luksuskonsultin minimalistisessa asunnossa Berliinissä katsomassa tämän orjuus-teemaista taidekokoelmaa. Tai Giovanni di Paolo Rucellain hautamonumentilla Firenzessä. Miksikö? Koska joulukuun The World of Interiors -lehti. Miksikö joulukuun? Koska en ole vielä siirtynyt ostamaan näitä omin rahoin. Jos pääsen joskus tästä jalkeilleni ja saan taas töitä, aion kyllä. Miksikö? Koska:
1) Toisin kuin kieli poskessa kettujahdeista ja kartanoista kirjoittava Tatler, WoI saa epävarmaksi siitä, irvitäänkö tässä nyt vai ollaanko ihan vakavissaan näiden luksuskonsulttien kanssa. Arkkitehdin asunnosta tehdyn jutun kuvateksteissä mainitaan, kuinka vuodevaatteet ovat aina valkoiset, georgiaaninen pöytä kuului alun perin arkkitehdin isoisälle ja oli käytössä myös tämän asuntolahuoneessa Cambridgen yliopistossa, ja että Will's grand piano replaces another belonging to Canterbury Cathedral choir school that was on long-term loan from his friend the dean. Will kuulostaa kusipäiseltä romaanihenkilöltä, jonka elämän silti ihan välttämättä haluaisin.
2) Amerikkalaisen yläluokan sisustuslehdessä (kyllä, tein näistä vertailevaa tutkimusta joululomalla) jutut alkoivat toistuvasti kaavalla ostimme tällaisen vanhan arvokkaan asunnon, jonka henkeä halusimme kunnioittaa ja niinpä säästimme alkuperäisestä sisustuksesta vain kantavat rakenteet ja rakensimme sen uudestaan vanhennettuja materiaaleja käyttäen. WoI:ssä on juttu alkuperäisenä säilyneestä art deco -kylpyhuoneesta. Eikä se vielä mitään, sillä:
3) Giovanni di Paolo Rucellain hautamonumentista on WoI:ssä pitkä artikkeli. Siinä kerrotaan, esimerkiksi, kuinka 1400-luvulla kaiverretusta marmorista voi tulkita Firenzen suurimpien sukujen valtasuhteita ja että monumentti sijaitsi välillä tupakkatehtaassa ja välillä sitä pääsi katsomaan, jos osasi hakea avaimen läheiseltä leipurilta. Viehättävää, että lukijaa ajatellaan kiinnostavan kalliiden lakanoiden lisäksi myös hautamonumentin historia.
4) Haluan kaikki nämä asunnot. Myös: kaikki nämä elämät. Ihan erityisesti sen luksuskonsultin elämän, niin paljon kuin sekin kuulostaa ammatilta, jossa toimenkuvaan kuuluu soitella viulua Rooman palaessa. Juuri nyt ottaisin edustuskeittiön kaapista kauniin kristallilasin, siihen kylmää vettä ja ehkä jääpaloja, tassuttelisin käytävää pitkin, perityn kaappikellon ohi ja asunnon yksityiselle puolelle. Hämärässä makuuhuoneessa olisi silitetyt, viileät lakanat ja yöpöydällä valkoisia kukkia.