Olen tällä hetkellä enemmän innoissani asunnostani kuin kertaakaan näiden reilun kolmen vuoden aikana tässä asuessani. Olen vihdoin ja viimein saanut aseteltua huonekalut niille sijoille, joilla asuntoon saa enemmän tilantuntua ja järjestyksen pitäminen on ollut paljon yksinkertaisempaa. Ennen asunto useimmiten näytti pommin jäljiltä olevalta varsinkin huonojen säilytysratkaisujen vuoksi. Parantamisen varaa on kuitenkin vieläkin, kun jotain pientä vielä puuttuu ja muutenkin haluan vähän yhtenäistää kokonaisuutta edelleen.
Olen muutaman päivän ajan kolunnut läpi Ikean kuvastoja ja sivustoa etsien inspiraatiota sekä omaan makuun soveltuvia hankintoja. Ylhäällä olevassa kollaasissa on tällä hetkellä kaikki tavarat, joita lähden metsästämään piakkoin mahdollisuuden salliessa. Ja kunhan ne näyttävät livenä juuri samalta kuin omassa mielukuvituksessani ;)
Ensimmäinen ja tärkein ostos on ruokapöytä ja siihen 2-3 tuolia. Aiemmin on ollut aivan mahdoton ajatus edes miettiä ruokapöydän hankintaa tähän pieneen asuntoon, mutta nyt olen saannut raivattua sille sopivan paikan. Ja käyttöä sille todellakin on, sillä siitä saa hyvin apua myös ruuanlaittoon ja leipomiseen, jota olen kaivannut. Baaripöytää ja tuoleja katselin aluksi, mutta sopivia yksilöitä ei ole löytynyt yhtään mistään omassa hintaluokassani :/
Matto puolestaan on täysin samanlainen kuin minulla jo oleva, mutta väritykseltään beige valkoisen sijasta. Tykkään tuosta valkoisesta matosta lattiallani ainoastaan kaksi sekuntia imuroinnin jälkeen, koska muulloin siihen on kerääntynyt monta ruskeaa hiuspalleroa ties mistä!! Tuosta beigen värisestä omistan pienemmän maton ja siinä ei ole ainakaan vielä silmiin pistänyt yksikään hiuspallero :))
Päiväpeittoa olen kaipaillut jo jonkin aikaa, sillä yläasteella itse ompelemani lilan, sinisen ja vaaleanpunaisen pastellisävyjä yhdessä kukkasten kanssa koristava tämänhetkinen päiväpeitto alkaa olemaan sisustusmakuuni ehkä liian lapsellinen. Eikä se kokonsakkaan puolesta ole riittävä.
Lampaantaljan olen meinannut jo usein napata mukaani Ikean reissuilta, viimeksi juuri joulun alla siellä käydessä. En kuitenkaan ole sitä ostanut sille sopivan paikan ollessa avoimena, mutta nyt olen sille keksinyt kivan käyttötarkoituksen, joten nyt on aika toteuttaa se ostoshaave :)
Ja jos tämän shoppailulistan oli tarkoitus saada kotiani hieman aikuisemmaksi, on viinilaseja aika hankkia. Tykkään juoda viinejä, mutten omista yhtäkään viinilasia!? Aika siis korjata näinkin vakava puute parin euron Ikea-laseilla ja odotella niitä arvo-laseja lahjapaketeista ;)
Kuten listasta saattaa huomata, on kaikki väritykseltään valkoista ja beigeä. Tarkoituksenani onkin suurimmat pinnat verhota kyseisillä väreillä ja tuoda väriä sitten pienemmillä asioilla kuten astioilla ja tekstiileillä.
Ps. Jos kiinnostaa kurkata miltä asuntoni näytti vuosi sitten, niin kannattaa lukaista postaus täältä.