Sain marraskuussa Innoluxilta testattavaksi Tubo-kirkasvalolaitteen, jota esittelin muutama viikko sitten täällä. Suunnittelin häätäväni kaamosmasennukseni pois joka-aamuisella puolen tunnin kirkasvalohoidolla. Olin kuitenkin unohtanut suunnitelmistani yhden aika merkittävän seikan: lapset.
Utopistinen hoitosuunnitelmani oli jotakuinkin tällainen: istuisin aamiaispöydässä heti heräämisen jälkeen vähintään sen puoli tuntia, joisin rauhassa kahvia ja lueskelisin samalla sanomalehteä (vaikkei meille sellaista edes tule). Välillä kääntäisin kasvoni kirkasvalon puoleen ja hymyilisin sille samalla, kun se hellisi ja hoivaisi ja virkistäisi minua sekä sisäisesti että ulkoisesti. Jos suunnitelmassani ylipäänsä vilahti ajatus lapsista, näin varmaan mielessäni esikoisen puuhailevan rauhallisesti palapelien parissa olohuoneessa ja vauvan vielä nukkuvan aamu-uniaan. Puolen tunnin kirkasvalohoidon jälkeen napsauttaisin laitteen kiinni tai himmentäisin sen tunnelmalliseksi sisustuselementiksi ja sitten harmoninen hymy huulillani rupattelisin esikoisen kanssa syvällisiä.
Todellisuudessa tapahtui jotain tällaista: lapset.
Aika ei yksinkertaisesti ole riittänyt tarpeeksi perusteelliselle kirkasvalohoidolle, joten sen sijaan olen tyytynyt muutamaan valominuuttiin silloin tällöin. Eikä se tietenkään ole sama asia kuin se säännöllinen puolituntinen joka aamu. Olen kyllä ollut huomaavinani, että niinä päivinä, jolloin olen ehtinyt kirkasvalolampun ääressä istuskelemaan, en ole ollut iltapäivisin niin hermostunut ja väsynyt kuin niinä päivinä, jolloin lamppu ei ole kertaakaan ollut päällä.
Teenkin siis uuden hoitosuunnitelman ensi vuodeksi: otan valaisimen tehokäyttöön ennaltaehkäisevästi jo lokakuussa ja nautiskelen kirkkaasta valosta kaikessa rauhassa kahvia hörppien ja sanomalehteä lueskellen. Esikoinenhan on tuolloin jo yli kolmevuotias ja kuopuskin reilun vuoden - eivätkös tuonikäiset jo suurin piirtein itse hoida itsensä?