Musta sohva ja vaalea koira josta lähtee oman kymmenen kilon painonsa verran karvaa päivittäin eivät ole hyvä yhdistelmä. Hillan karvan laatu on myös sellaista joka ei irtoa kankaasta imurilla tai sohvalle ja matolle tarkoitetulla teippirullalla. Tilanne alkoi olla jo epätoivoinen ja olin jo tyytynyt kohtalooni tukehtua bulldogin karvaan.
Mutta sitten taloon asteli äiti.
Äiti, joka kaivoi jostain ryijyjä jotka iski turkissohvan päälle.
Niinkuin ylläolevasta kuvasta näkee, jää näihinkin karvaa mukavasti kiinni. Mutta nämä on suht helppo käydä pihalla hakkaamassa puhtaiksi.
Miksi äidit ovat niin neroja?
Ps. Jos joku tietää keinon koiran karvanlähdön hillitsemiseen, sopii kertoa.